VÄHEMMÄN KULJETTU TIE
Kirjoittanut Geoffrey Hoppe (www.crimsoncircle.com)
Syyskuun 2024 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
”Kaksi tietä erkaantui metsässä, ja minä – minä valitsin vähemmän kuljetun tien. Ja sillä on ollut suuri merkitys.”
– Robert Frost
Yksi monista huomattavista shaumbra-piirteistä on, että he ovat valinneet vähemmän kuljetun tien. Se voi olla hyvin yksinäinen tie. Aivan liian usein se on täynnä kuoppia, kaatuneita puita ja valtavia kivenmurikoita tukkimassa polun, puhumattakaan niistä villieläimistä ja rumista demoneista, joita piilottelee metsässä.
Toisin kuin muiden valitsemat konventionaaliset tiet, shumbrojen moottoritietä (suom. huom. sananmukaisesti ”vapaa tie”) ei ole päällystetty, sillä ei ole mukavia levähdyspaikkoja, ei tienviittoja näyttämässä suuntia, eikä maalattuja viivoja pitämässä omalla kaistalla. Se ei ole nelikaistainen tie tai edes kaksikaistainen – se menee vain yhteen suuntaan. Vaikka ajattelet, että haluaisit palata toiseen suuntaan, et voi kääntyä takaisin valittuasi tämän polun.
Se saa minut ihmettelemään, miksi kukaan uskaltaisi valita tämän moottoritien? Sitä ei ole edes kartalla, niin kuin kaikki muut massatietoisuustiet. Sinun täytyy löytää se omin avuin, ja se ilmestyy vasta, kun olet valmis. Ei ole ulkoista GPS:ää opastamassa eteenpäin. Ei ole mitään merkittäviä risteyksiä tai ramppeja, joista voit lähteä toiseen suuntaan. On kuitenkin paljon umpikujakäännöksiä, jotka tunnetaan paremmin makyona. Shaumbra-moottoritiellä on erittäin helppoa hairahtua kiertoteille, kuten Gurubulevardi, Kristallipiha, Parantajavaltatie, Plejadilaisten paikka, Rituaalitie ja Kärsimyskatu. Mutta sitten oivallat, että se on umpikuja, ja pääset takaisin Tielle.
Miksi valitsimme tarkoituksella vähemmän kuljetun tien? Normaalitiet kulkevat kaupungista seuraavaan, ja sitä seuraavaan jne. Ne ovat ruuhkaisia ja usein täynnä huonoja kuskeja, tylsiä maisemia, nopeusrajoituksia, punaisia valoja ja joskus myös rattiraivoa. Et koskaan tiedä, milloin poliisi vetää sinut sivuun, koska et ole noudattanut lakeja. Shaumbra-moottoritieltä et löydä monia muita kulkijoita. Ei ole muita sääntöjä kuin ne, jotka luot itselle omassa mielessäsi. Ja sen sijaan, että kulkisi loputtomasti kaupungista toiseen, shaumbra-moottoritie johtaa Oivaltamisen maahan, Täysivaltaisuuden osavaltioissa.
Tosiaankin, shaumbrat valitsevat vähemmän kuljetun tien. Se voi olla työlästä toisinaan, mutta pohjimmiltaan täynnä seikkailuja ja löytöjä, joita ei löydy miltään muulta polulta. Matkan varrella tapaat lopulta mestari-itsesi, sielusi, menneisyytesi ja tulevaisuutesi, jumaluutesi ja ydinolemuksesi. Näitä asioita et voi yksinkertaisesti löytää massatietoisuusteiltä.
Myös Crimson Circle -organisaationa valitsemme usein vähemmän kuljetun tien. Tärkeimmät olentomme (Adamus, Tobias ja Kuthumi) ovat kaikkea muuta kuin tavallisia kanavoitujen kummitusten maailmassa. Erityisesti Adamus. Eräs kuuluisa kanavoija on viitannut häneen leikillään ”new agen pahana poikana”. Kaikki olentomme ovat kokeneet todellisia ihmiselämiä ennen ylösnousemustaan, joten he ymmärtävät vähemmän kuljettua tietämme. He kiroilevat toisinaan, kertovat huonoja vitsejä, provosoivat meitä, ärsyttävät meitä ja rakastavat meitä tavalla, johon vain entinen ihminen pystyy.
Monet valtavirta-newagelaiset järkyttyvät ja tyrmistyvät heidän viesteistään, koska no, se on vähemmän kuljettu tie. Tuhat leukaa loksahti auki hiljattain erään podcastin aikana, kun Adamus totesi tyynesti: ”Vihaan Jeesusta.” Mitä vittua? Minun leukani loksahti auki! Hän selitti, että Jeesus on ihmisrakennelma, eikä sama olento kuin Yeshua Joosefin poika todellisista raamatun ajoista. (Yllättävää kyllä, melkein kaikki kommentit chatissa olivat samaa mieltä Adamuksen kanssa, samaan aikaan kun itse olin varma, että äitini kääntyi uurnassaan.)
Valitsemme vähemmän kuljetun tien enemmän, kuin useimmat muut new age ja henkiset organisaatiot. Emme kaupittele tuotteita työpajoissamme tai henkilökohtaisissa tapahtumissa, koska haluamme säilyttää puhtaan, turvallisen tilan. Meidän ei tarvitse tai emme halua koskaan mainostaa tuotteita. Emme lähetä päivittäin tai viikoittain sähköpostiryöppyjä shaumbra-postituslistalle. Sen sijaan julkaisemme kuukausittain ilmaisen e-lehden, jossa on upeita artikkeleita ja ajankohtaista informaatiota tapahtumista ja tuotteista. Meillä ei ole ”tasoja”, jotka täytyy saavuttaa osallistumalla kalliille kursseille. Meillä ei ole jäsenmaksuja, ja valtaosa sisällöstämme on veloituksetonta.
Kun teen podcast-haastatteluja, meille kerrotaan aina, että voimme mainostaa tuotteitamme ja kurssejamme haastattelun aikana. Joka kerta kieltäydyn kohteliaasti. En halua tahrata pyhää tilaa tehomarkkinoimalla tuotteita. Sen sijaan tiedämme, että jotkut kuuntelijat tulevat nettisivuillemme ja kauppaan, ja jos he ovat kiinnostuneita enemmästä, he voivat kuunnella ilmaisia shoudeja tai ostaa maksullisia tuotteita tai palveluja. Mutta meidän ei tarvitse kaupitella tavaroitamme.
Myös organisaationa valitsemme vähemmän kuljetun tien. Teemme melkein kaiken itse – video- ja grafiikkatuotannoista tapahtumahallintaan, asiakaspalveluun ja teknologiaan. Meillä on tällä hetkellä 11 kokoaikaista ohjelmoijaa ja teknologiaspesialistia henkilökunnassa – tuntematon asia henkisellä kentällä. Opimme kauan sitten, että meidän täytyy ylläpitää shaumbra-yhteensopivat energiat, mitä ei tapahtunut, kun käytimme ulkopuolisia teknologiafirmoja.
Tässä on yksi esimerkki vähemmän kuljetun tien valitsemisesta organisaationa. Olen hyvin innostunut siitä, mutta myös vähän huolissani. Esittelemme sen tulevassa Metaphysics of the Merlin -nettikokoontumisessa 7.–8.9. Se on videoprojekti nimeltään Master Stories – Into the Apocalypse (= mestaritarinoita, apokalypsiin). Olemme työstäneet sitä reilusti yli vuoden, ja nyt ensimmäiset jaksot ovat valmiita. Mitä eroa siinä on? Mikä tekee siitä vähemmän kuljetun tien? Ensinnäkin, minäpä selitän, mikä se on.
Pian Taivaan ristin jälkeen maaliskuussa 2023 Adamus kertoi minulle haluavansa, että seuraamme noin kymmenen shaumbran kokemuksia nähdäksemme ja kuullaksemme, mitä muutoksia he kävisivät läpi Apokalypsiajankohdan paikkeilla. Vuoden olemme nauhoittaneet shaumbra-ryhmän haastatteluja, joita on eri puolilla maailmaa, ja sitten käyttäneet noita keskusteluja filmisarjan tekemiseen. Anastasia McMillan, lahjakas shaumbra Puolasta, ohjasi ja johti tuota projektia. Yhdessä Jonathan Krayn kanssa, joka on Rude Awakening -elokuvan ohjaaja Hollannista, he ovat tiivistäneet noin 60 tuntia tallennettua materiaalia ja tehneet dokumenttifilmejä, jotka heijastavat hyvin monien meidän kokemuksia. Muutama jakso on valmiina julkaistavaksi 16.9., ja muutama lisää seuraa ennen tämän vuoden loppua.
Miten tämä osa vähemmän kuljettua tietämme eroaa siitä, mitä valtavirta-new age julkaisee? Ero on valtava. Esitämme todellisia mestareita ja heidän todellisia tarinoitaan. Tämä filmisarja ei ole ylösnousseista mestareista tai guruista. Se on shaumbroista, jotka ovat olleet vähemmän kuljetulla tiellä, ja nyt on aika kertoa heidän/meidän tarinoitamme. Se on asia, jonka Adamus mainitsi ensimmäisen kerran Sedonassa noin yhdeksän vuotta sitten, kun hän oli vieraana Kryon-konferenssissa. Hän sanoi, että ihmisten oli aika olla näyttämöllä esimerkkeinä uusista mestareista, kanavoitujen olentojen sijasta, kuten hän tai useat muut kanavoijat näyttämöllä tuolloin. Ja nyt olemme valmiita. Varmasti on edelleen monia ihmisiä, jotka kuuntelevat mieluummin jotain kanavoitua ei-fyysistä olentoa, mutta uskon, että shaumbrat ovat valmiita ja aidosti kiinnostuneita kuulemaan tarinoita tosielämän mestareilta.
Lisäksi aiomme tarjota uuden Master Stories -filmisarjan veloituksetta. Se on ehdottomasti vähemmän kuljettu tie. Olemme panostaneet paljon aikaa ja resursseja tähän projektiin, mutta tunnemme, että muiden on tärkeää nähdä ja kuulla todellisia ihmismestareita. Tällä hetkellä on tärkeää jakaa tuo viesti ilman, että maksu on este katsojille. Puhumme enemmän tästä projektista sunnuntaiaamuna tulevassa Metaphysics of the Merlin -nettitapahtumassa ja näytämme tailerin.
Olemme vähemmän kuljetulla tiellä, mutta sen ei pitäisi olla yllätys. Olemme tehneet sitä Atlantiksen Tienin temppeleiden ajoista lähtien, ja Jeshuan ajoista noin 2000 vuotta sitten. Nyt olemme täällä takaisin Koneiden ajassa, saattamassa matkan loppuun ja jakamassa valoamme muiden kanssa, jotka ovat ”risteyksessä metsässä”. Vähemmän kuljettu tie ei ole ehkä helppo reitti, mutta loppujen lopuksi se on ainoa tie kotiin.
***
Geoffrey Hoppe perusti Crimson Circlen 1999 käytyään keskusteluja Tobiaksena tunnetun enkeliolennon kanssa. Hän lähti yritysmaailmasta 2001 omistautuakseen kokoaikaisesti Crimson Circlelle, yhdessä Linda-vaimonsa kanssa. Geoff kanavoi Tobiasta vuoteen 2009 saakka, jolloin Tobias palasi maahan uuteen inkarnaatioon, joka tunnetaan Samina. Tobias luovutti opastusroolinsa Crimson Circlessä Adamus Saint-Germainille, joka on osa sitä rakastettua St. Germainia, joka on työskennellyt satoja vuosia ihmisten kanssa. Geoff on ollut siitä lähtien Adamus Saint-Germainin viestintuoja.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.