HomeViestejäMax ja Lana18.1.2015 - Voisinko olla kristalliolento tai yhteydessä sellaiseen?

18.1.2015 - Voisinko olla kristalliolento tai yhteydessä sellaiseen?

VOISINKO OLLA KRISTALLIOLENTO TAI YHTEYDESSÄ SELLAISEEN?
 
Kirjoittanut Max ja Lana (www.in5D.com)
18.1.2015
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 
Kristalliominaisuuksia ja vinkkejä
 
Kun enemmän ihmisiä herää korkeammille tietoisuustasoille, he heräävät havaitsemaan, että heillä on ominaisuuksia, tuntoja ja lahjoja, jotka eroavat valtaväestöstä. He saattavat myös havaita, että lapset tai nuoret aikuiset jotka ovat sukua heille tai jotka tuntevat vetoa heitä kohtaan, ovat myös hyvin ainutlaatuisia.
 
Ei ole epäilystäkään siitä, että meillä syntyy nyt ennenkokematon aalto kristallilapsia, luultavimmin auttamaan ihmisiä ja tätä planeettaa siirtymään eteenpäin tulevina vuosina. Kristallilapset (ja kristalliaikuiset) ovat todella seuraava askel ihmisevoluution värähtelyssä, ajattelutavassa ja sydämessä. Toisin kuin edeltäjänsä joiden värähtelyt ja lahjat aktivoituivat tavallisesti kypsyessä, kristallit syntyvät ohjelmoituna informaatiolla, DNA:lla, energioilla ja taajuuksilla, jotka liittyvät heräämiseen – korkeampaan tietoisuuteen, valaistumiseen ja ehdottomaan rakkauteen.
 
Jos epäilet, että sinä tai joku elämässäsi on kristalli, tässä on monia kristallien ominaisuuksia ja tapoja sen määrittelemiseen varmuudella:
 
1. Kristalleilla on suuret, kauniit ja vangitsevat silmät, jotka näyttävät näkevän suoraan sieluusi.
 
2. Kristallit ovat äärimmäisen herkkiä kaikelle ympärillään – ruoka, kemikaalit, myrkyt, säätila ja myös toisten ihmisten negatiiviset tunteet, sairaudet tai vammat.
 
3. Kristallit ovat äärimmäisen empaattisia ja intuitiivisia ja heillä on syvä tietämys siitä, mitä ihmiset oikeasti tuntevat ja ajattelevat. Siksi oleminen ruuhkaisissa paikoissa, kaupungeissa, sairaaloissa jne. voi olla erittäin epämukavaa heille.
 
4. Kristallit näkevät usein mielikuvitusystäviä, puhuvat niille ja ovat muuten vuorovaikutuksessa niiden kanssa. Tosiasiassa nämä ovat todellisia energiaolentoja tai enkeleitä, joita useimmat ihmiset eivät pysty näkemään.
 
5. Kristallit vetävät puoleensa vauvoja ja eläimiä, jotka tuntevat heidän korkean taajuutensa, ja ne voivat myös nähdä suojelusenkeleitä tai olentoja kristallien ympärillä.
 
6. Kristalleilla on syvää rakkautta luontoa ja vettä kohtaan ja tarve olla yhteydessä niihin. Ne ovat maadoittavia ja terveellisiä heille.
 
7. Kristallit ovat lempeitä ja viisaampia kuin ikävuotensa eivätkä he tavallisesti vaadi perinteistä, kurinalaista kasvatusta.
 
8. Kristalleja loukkaa kovasti ihmisten taipumus vahingoittaa ympäristöä ja sivuuttaa toiset elävät olennot tällä planeetalla. He pakahtuvat usein ihmisen ahneudesta ja epäinhimillisyydestä ihmisiä ja maapalloa kohtaan.
 
9. Kristallit ovat hyvin luovia, taiteellisia, fiksuja ja ilmaisevia epäsovinnaisilla tavoilla. He alkavat usein puhua myöhemmin kuin muut lapset, koska he tuntevat sanat tarpeettomiksi kommunikoinnissa – eivät sen vuoksi, että he ovat vähemmän älykkäitä tai kyvykkäitä.
 
10. Kristallit ovat kuin magneetti toisille ihmisille, mutta he ovat hyvin nöyriä ja ovat mieluummin yksinäisyydessä, syvässä hiljaisuudessa ja haluavat aikaa pohdiskeluun ja tasapainottumiseen.
 
11. Kristallit kokevat paljon "ihmeitä" ympärillään, mm. synkronismia, nopeaa parantumista ja onnistumista.
 
12. Kristallit häiritsevät usein laitteita, vastaanottoa ja teknisiä varusteita.
 
13. Kristalleissa on kyse ehdottomasta rakkaudesta, ykseydestä, sydämen mukaan elämisestä ja toisten palvelemisesta. He eivät ymmärrä tapoja, jotka eivät ole rauhallisia, aitoja, suvaitsevia ja rakastavia. Ego vaikuttaa olevan huomattavassa määrin poissa siitä, mitä he ajattelevat ja tekevät.
 
14. Kaiken sen vuoksi mitä he tuntevat ja sisäistävät, kristalleilla on usein masennusjaksoja ja/tai äärimmäisiä mielialavaihteluja sekä vaikeuksia keskittyä aiheisiin tai tehtäviin, jotka eivät innosta heitä täysin.
 
15. Kristallit ovat usein alttiimpia syömishäiriöille ja/tai huonolle omakuvalle, koska ihmismuoto on hyvin rajoittava eikä se onnistu ilmaisemaan heidän sielunsa, sydämensä ja energioidensa voimaa ja suuruutta.
 
16. Kristallit tuntevat usein vastuuta jonkun toisen taistelusta tai kuolemasta. He saattavat vetäytyä, jotteivät he tunnu olevan liian kontrolloimattomia surun ja syyllisyyden vuoksi.
 
17. Kristalleilla on luontainen ja selittämätön ymmärrys henkisyydestä, universumista ja kosmoksesta.
 
Jos suuri osa yllä mainituista ominaisuuksista on tuttuja sinulle, niin sinä toi joku rakkaasi luultavasti synnyitte kristallina. Tässä on jotain vinkkejä auttamaan usein intensiivisen kristallikokemuksen navigoinnissa:
 
1. Vahvista se, mitä kristalli tuntee ja näkee. On kyse sitten olentojen näkemisestä, reagoimisesta ruokaan tai myrkkyihin, eloisien unien näkemisestä tai ennakkoaavistusten saamisesta, kristallille täytyy muistuttaa, että hänen kokemuksensa, kykynsä ja taajuutensa ovat erityislahja. Kaikilla ihmisillä ei ole niitä tai kaikki eivät ole avoimia niille, mutta heidän kokemuksensa ovat totta.
 
2. Kannusta kristallia ilmaisemaan sitä, mitä hän näkee ja tuntee, taiteen, tarinoiden, musiikin, roolipelien jne. kautta. Salli kristallin ilmaista omaa totuuttaan ja puhu totta kristallille, koska hän näkee kaikkien niiden valheiden tai fasadien läpi, joita yrittävät esittää.
 
3. Kiinnitä huomiota siihen, miten ja milloin kristalli tuntee/reagoi – herkkyyksien, allergioiden ja mallien määrittelemiseksi. Näet rytmejä, korrelaatioita ja suurempia kuvia, mikä auttaa ymmärtämään ja estämään epämukavia tilanteita ja/tai suojelemaan niiltä.
 
4. Opettele erottamaan omasi siitä, mikä on jonkun tai jonkin muun. Kristalli virittyy luonnostaan tuntemaan toisten ihmisten ja myös ympärillä olevien eläinten sairauksia ja/tai tunteita. Hänen on opittava mittaamaan, mikä on todella hänen ja mitä hän pelkästään heijastaa tai ottaa toisilta.
 
5. Kannusta kristallia viettämään aikaa vedessä ja luonnossa, mikä auttaa tasapainottumisessa, parantumisessa ja suojautumisessa negatiiviselta energialta, sairauksilta ja masennukselta. Kylvyt, "vähäväkiset" altaat tai puhdas järvi/meri voi olla avain hyvinvointiin. Tiivis kaupunkiasuminen voi olla hyvin heikentävää kristallille, joka ylikuormittuu aisti-informaatiosta. Niinpä käynnit puistossa, matkat maalle ja käsien ja/tai kehon uittaminen vedessä ovat ratkaisevia kristallille, joka asuu kaupungissa.
 
6. Opi luottamaan kristallin intuitioon kaikesta – ruuasta ystäviin, toimintoihin ja parannusmenetelmiin. Intuitio on hänen paras opettajansa ja oppaansa, erityisesti koska korkeataajuuksiset ihmiset eivät tavallisesti reagoi ruokaan, koneisiin, tilanteisiin ja menetelmiin samalla tavalla kuin ihmiset yleensä. Esimerkiksi jos opettaja tai terapeutti on matalampaa taajuutta, vuorovaikutus voi itse asiassa heikentää tai ottaa energiaa kristallista sen sijaan, että sillä on parantava tai hyödyllinen vaikutus.
 
7. Harjoita telepaattista kommunikointilihasta. Yritä kommunikoida kristallin kanssa ajatuksen ja aikomuksen avulla ja katso, mitä tapahtuu. Kristalli oppii konsultoimaan mentaalista taajuusvarastoaan ja sopeutuu nopeasti kommunikoimaan sanattomasti, kuten hän teki nuorempana.
 
8. Varmista, että kristalli KÄYTTÄÄ energiaansa urheilun, toiminnan, kamppailulajien, tanssimisen jne. avulla. Jos hän ei kuluta sitä uskomatonta energiamäärää, mitä hän vastaanottaa ja havaitsee, se sisäistetään ja ilmennetään masennuksena, sairautena, ADD/ADHD:na, iho-ongelmina ja/tai muina epämiellyttävinä oireina. Kannusta siis kristallia leikkimään, kuntoilemaan ja osallistumaan mihin tahansa toimintaan, mikä tuntuu hänen omalta alueeltaan.
 
Kun maailmamme siirtyy eteenpäin tulevina vuosina, kristallit ovat selvästi toivomme ja apumme. Me jotka olemme kohdanneet heitä, tiedämme, että kristallit ovat huomisen värähtelyn, ajattelutavan, sydämensykkeen ja elinehdon ruumiillistumia. Jos se sallitaan, he luovat kaikille parempaa ympäristöä, missä voimme kehittyä ja tulla enemmän heidän kaltaisekseen – rauhalliseksi, intuitiiviseksi ja taianomaiseksi. Kristallit ovat todella lahja universumilta ja on elintärkeää, että autamme tien tekemisessä heidän lähestymistavoilleen, perspektiiveilleen ja tunnoilleen.
  -----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.  

< PrevNext >