HomeViestejäDiana Cooper30.8.2021 - Syyskuun 2021 uutiskirjeestä

30.8.2021 - Syyskuun 2021 uutiskirjeestä

SYYSKUUN 2021 UUTISKIRJEESTÄ

Kirjoittanut Diana Cooper (dianacooper.com)
30.8.2021
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat ystävät,

miten kummallisessa ja mullin mallin olevassa maailmassa elämmekään tällä hetkellä. Kun kaikki ympärillämme on hämmennyksessä, meidän tehtävämme on pitää jalkamme maassa yhdistyneenä Maahan ja henkemme yhdistyneenä taivaisiin. Sillä tavalla voimme pysyä keskittyneenä ja toimia valomajakkoina muille.

Viime kuun täysikuupäivänä, joka oli onnellisuutta, laajentumista ja hyvää onnea säteilevä Jupiter-kuu, ilman negatiivisia aspekteja, odotin henkilökohtaisesti onnellista päivää. Sen sijaan poikani soitti ja sanoi, että hänen ystävänsä ja tämän perhe yrittivät epätoivoisesti paeta Afganistanista, ja pyysi minua ja muita rukoilemaan parannusta ja henkistä väliintuloa.

Puolen tunnin päästä sain soiton, että lapsenlapseni tila oli romahtanut ja hän ambulanssissa matkalla sairaalaan. Kaikki hänen kotitestinsä olivat olleet negatiivisia eikä hänellä ollut covid-oireita, mutta sairaalassa hänellä sanottiin olevan covid. Laajentumista, onnellisuutta ja hyvää onnea? Ihmettelin, mitä oli tekeillä.

Sitten ystäväni Tim Whild soitti. Hänellä oli juuri ollut ikävä klassinen covid-jakso. Kokemus sai hänet virittymään keskusteluun covid-virusolennon kanssa. Hän oli odottanut pahan ja pimeän olennon ilmestyvän. Sen sijaan esiin tuli kaunis vaaleanpuna-valko-keltainen enkeli. Se kertoi hänelle, että virukset tulevat puhdistamaan matalampia värähtelyjä ja kaikkea, mikä täytyy vapauttaa fyysisestä, mentaali-, tunne- tai henkikehosta. Tämän vuoksi virushyökkäyksestä toipuu paljon korkeammassa taajuudessa. Tim näki, että se välitettiin energiakentästä toiseen, ja sielu ryhtyy tähän viruskokemukseen. Se on päivitys/parannusohjelma. Tämä on osa Maan taajuuden nostamissuunnitelmaa.

Mitä tulee Afganistanin melkein uskomattomaan kauheuteen, koko maailmaa kutsutaan auttamaan humanitaarisella tasolla. Mutta suurin osa uutiskirjeestäni tässä kuussa on keskittynyt siihen, mitä Afganistan edustaa maailmassa ja mitä voimme tehdä auttamaan henkisellä tasolla. Lopputulos Afganistanille – vaikkakin vasta vuoden 2032 jälkeen – on uskomaton viidennen ulottuvuuden paikka, jonne ilmestyy yksi uuden ajan kultaisista kaupungeista.

Mitä enemmän parannusta, rakkautta ja valoa lähetämme covidiin ja Afganistaniin, sitä nopeammin uusi tulee esiin.

Rakkaudella ja enkelisiunauksin,

Diana

AFGANISTAN JA MIKSI NYT?

Maailman on ollut fokusoituneena siihen, mitä Afganistanissa taas tapahtuu, ja sydämeni on kaikkien siinä mukana olevien luona. Se on käsittämättömän kamalaa.

Henkistä informaatiota Afganistanista

Himalaja on puhtaimman ja korkeimman taajuuden paikka tällä planeetalla. Itikat kerääntyvät sen ympärille, kuten kaiken suuren valon.

Koko Afganistanin maa on planeetan kolmannen silmän chakra. Se on monimutkaisin chakra, jossa on 96 kammioita, ja myös yksi herkimmistä. Arkkienkeli Rafael – parannuksen, yltäkylläisyyden ja kaukonäköisyyden enkeli – on vastuussa tästä chakrasta. Kun se avautuu, se yhdistyy kosmiseen kolmannen silmän chakraan, ja tämä on Jupiter (ylösnoussut aspekti Jumbay). Siis sitten kun Afganistan on rauhassa ja viidennessä ulottuvuudessa niin, että se yhdistyy Jumbayyn, ihmiskunta saa suuria yltäkylläisyyslahjoja ja latauksia, jotka laajentavat massiivisesti tietoisuuttamme.

Afganistan on myös kosmisesti yhteydessä korkeamman rakkauden Andromeda-galaksiin ja Orioniin, viisauden planeettaan … ja kun tämän maan taajuus nousee, valaistuminen leviää planeetan yli.

Jokainen aistiva olento tällä planeetalla lähettää äänivärähtelyä. Vuoret humisevat. Afganistanin vuorissa on poikkeuksellisen paljon arvokkaita jalokiviä – smaragdi, rubiini ja safiiri – sekä puolijalokiviä – lapis lazuli, topaasi, akvamariini, granaatti, turmaliini, fluoriitti, kuntsiitti ja kvartsi. Nämä pitävät tällä hetkellä noiden vuorten taajuuden korkealla, ja täysin aktivoituna ne lähettävät hyvin korkeataajuisia säveliä. Tämä vaikuttaa koko maailmaan. Kun Afganistan on täydessä voimassaan ja loistossaan, sinne nousee uuden kultaisen ajan kultainen kaupunki.

Jos sinulla on joitain näistä kivistä, voit siunata ne ja pyytää niitä yhdistymään Afganistanin vuoriin nostamaan taajuutta siellä. Tässä on vähän informaatiota näistä kristalleista ja jalokivistä.

Harjoitus

1. Jos sinulla on jokin näistä kristalleista tai jalokivistä, kosketa sitä. Jos ei, katso kuvaa siitä tai kirjoita kristallin nimi tai pelkästään ajattele sitä.
2. Siunaa se.
3. Ajattele kiven henkisiä ominaisuuksia (lueteltu alla).
4. Pyydä sitä yhdistymään samantyyppiseen kristalliin tai jalokiveen Afganistanin vuorissa, ja herätä se säteilemään.
5. Visualisoi tai kuvittele noiden kristallien ja jalokivien Afganistanissa säteilevän ominaisuuksiaan afgaaneille ja talibaneille.
6. Sano mielessä: "Olkoon Afganistanissa rauha ja vapaus."
7. Tiedä, että teet suotuisia energeettisiä ja henkisiä linkkejä nostamaan Afganistanin ja sen kansan taajuutta.

 Safiiri – syvänsininen. Tämä on arkkienkeli Mikaelin materialisoitunutta energiaa ja se antaa suojelua, vahvuutta ja rohkeutta. Se yhdistää ihmiset arkkienkeli Mikaeliin ja auttaa heitä puhumaan rehellisesti ja totuutta.

Smaragdi – kirkkaanvihreä. Tämä on arkkienkeli Rafaelin materialisoitunutta energiaa, ja se koskettaa ihmisiä parannuksella, yltäkylläisyydellä ja laajentuneella tietoisuudella.

Rubiini – punainen, kullan kera. Tämä on arkkienkeli Urielin materialisoitunutta energiaa ja se tuo elinvoimaa, rauhaa, itseluottamusta ja viisautta.

Lapis lazuli – syvänsininen. Edistää suojelua, rauhaa, harmoniaa, parannusta, totuutta ja rehellistä kommunikointia.

Topaasi – keskisininen. Auttaa ihmisiä virittymään korkeampaan itseensä ja edistää rehellisyyttä ja avoimuutta. Se antaa puhdistumista ja tuo iloa, yltäkylläisyyttä ja hyvää terveyttä.

Akvamariini – vaalea merenvihreä. Edistää suvaitsevuutta, tyyneyttä, rentoutumista ja puhdistumista. Se auttaa luottamaan ja päästämään irti.

Granaatti – tavallisesti tummanpunainen. Energisoi ja vahvistaa, tuo turvaa ja yltäkylläisyyttä. Se tukee korkeampaa ajattelua ja voimaantumista.

Turmaliini – tavallisesti musta. Tämä on maadoittava kivi, joka auttaa yhdistymään maahan saamaan vakautta. Se edistää sovinnontekoa ja suvaitsevuutta. Se edistää myös parannusta ja hyviä suhteita.

Fluoriitti – monivärinen. Auttaa henkisissä yhteyksissä, positiivisuudessa ja intuitiossa. Se edistää itseluottamusta ja tasapainoa sekä imee ja hajottaa alempia energioita ja stressiä.

Kuntsiitti – vaaleanpunaisesta violettiin. Tämä kaunis kristalli tuo rakkautta, iloa ja itsearvostusta.

Kvartsi – valkoinen. Henkinen kasvu, henkisyys, inspiraatio, keskittyminen ja harmonia.

Afganistan – miksi nyt?

Aivan kuten yksi lapsi heijastaa perheessä taustalla olevaa ahdistusta, yksi maa voi havainnollistaa maailman ahdistuksen. On tuskin yllätys, että Taliban on jälleen ottanut kontrollin ja alistanut juuri nyt, kun maailma hoipertelee kontrollin ja sulkutilojen alla, joita hallitukset kaikkialla ovat määränneet. Tänä aikana yksilöjen jumalaisen feminiinisyyden viisaus ja intuitio on ollut tukahdutettuna.

Maailman ja erityisesti Afganistanin parantamiseksi on todella tärkeää, että jokainen yksilö ottaa vastuun itsestään. Kuuntele intuitiotasi, kuuntele kehosi viisautta ja päätä, mikä on oikein sinulle. Maailmassa joka on täynnä misinformaatiota hyvin monista lähteistä, ainoa puhdas asia johon meitä kehotetaan luottamaan, on oma intuitiomme, oma vaistomme. Juuri nyt meillä on mahtava tilaisuus tehdä se.

Henkilökohtaisia tarinoita Afganistanista

Et mene koskaan minnekään sattumalta. Oppaasi ja enkelisi kuiskivat sinulle, että matkustaisit johonkin paikkaan omassa maassasi tai jossain muussa maassa, ja yhtäkkiä päätät käydä jonkun luona siellä, tai haluat mennä lomalle sinne. Jollain tavalla sinut vedetään sinne. Joskus menet tuohon paikkaan laittamaan energiaa. Tietämättäsi kannat ehkä koodausta, joka avaa maassa olevia energioita siellä. Toisilla kerroilla energia tuossa paikassa avaa jonkin muiston tai lahjan sisälläsi, tai se yhdistää sinut tiettyyn mestariin tai enkeliin.

Vanhempani asuivat Pakistanissa, kun äitini odotti minua. Kun hän oli kuudennella kuukaudella, he päättivät lähteä päivän retkelle, Khaibarsolan yli Afganistanin kauniille vuorille. Heitä varoitettiin olemaan kotona hyvissä ajoin ennen hämärän saapumista, kun villi-ihmisheimot epäilemättä tappaisivat heidät, jos he olisivat siellä vielä pimeän tullessa. Tämä oli yli 80 vuotta sitten!

He lähtivät onnellisena matkaan, piknikvarusteet mukana pienessä ja ikivanhassa autonrämässä, ja olivat huolissaan, koska olivat paluumatkalla aiottua myöhemmin. Alkoi tulla jo hämärää. Ja auto hajosi. Pumppu oli jumissa. Onneksi noina kaukaisina aikoina autoissa oli konepelti, joka avautui taittuen, sillä raskaana olevan äitini täytyi maata konepelillä ja käyttää käsin pumppua, kun ilta saapui ja he täristivät takaisin turvaan Pakistaniin.

Niinpä ihmettelen, miksi olin henkikehossani retkellä Afganistanissa ennen syntymää. Oletko sinä miettinyt sen henkistä syytä, miksi olet käynyt tietyissä paikoissa?

Äiti Maria ja Afganistan

Tarina Äiti Mariasta ja esirukouksen tärkeydestä, ja esirukouspyyntö Afganistanin pakolaisten puolesta.

Poikani työskenteli aiemmin humanitaarisessa apujärjestössä. Siinä hän toimi joissain vaarallisimmista paikoista ympäri maailmaa, ja hänet kutsuttiin hetken varoitusajalla katastrofeihin tai sota-alueille. Hän oli Afganistanissa kolme kertaa. Minulla oli tapana pyytää enkeleitä suojelemaan häntä, enkä ollut koskaan huolissani hänen turvallisuudestaan.

Sitten yhtenä päivänä hän soitti ja sanoi, että häntä oli pyydetty menemään taas Afganistaniin, kahden päivän päästä. Tämä oli neljäs kerta, ja minulla oli pakahduttava tunne tuhosta ja katastrofista, joka ei lähtenyt pois. Soitin hänelle ja kysyin, voisiko hän perääntyä. Hän huudahti: "Äiti, et ole koskaan ennen pyytänyt mitään tuollaista. Katsotaan, mitä voin tehdä!" Myöhemmin hän oli yhteydessä ja sanoi, että on liian myöhäistä, koska sopimus oli jo allekirjoitettu. Hän kysyi, mitä olin havainnut psyykkisesti, ja sanoi olevansa erityisen varovainen – mutta en ollut tyytyväinen.

Tuona iltapäivänä tunsin pakkoa ajaa paikalliselle kukkulalle. Seisoin ruohikolla ja sanoin ääneen: "Maria, äitinä pyydän sinua saamaan poikani irti tuosta sopimuksesta." Etsin jotain merkkiä, että viestini oli vastaanotettu. Ei mitään! Mutta kun pääsin kotiin, puhelin soi ja Justin sanoi, että sopimus oli odottamatta peruttu. Mikä helpotus! Tiesin ehdottomasti, että rakastettu Maria oli vastannut esirukoukseeni. Myöhemmin sain selville, että olin seissyt täsmälleen Maria-Mikael-linjan risteyskohdassa sanoessani tuota rukousta.

Puhuin tänä aamuna poikani kanssa, ja hän kertoi, että mies joka oli työskennellyt hänelle Afganistanissa ja josta oli tullut ystävä, Atiq, oli yksi pakolaisista, joka yritti paeta vaimonsa ja viiden lapsensa kanssa. Taliban tutki puhelimia etsien jotain englanninkielistä eikä antanut heidän tai kenenkään muun päästä lentokentälle. Tästä syystä lennot lähtivät tyhjinä.

Siis rukoilkaa ja pyytäkää Mariaa auttamaan Atiqia ja kaikkia muita pakolaisperheitä – ei vain pakenemaan, vaan että heidät otetaan vastaan ja he löytävät turvaa ja rauhaa, kunnes he voivat palata kotiin.

Äiti Mariasta ja universaalista enkeli Mariasta

Äiti Maria oli suuri mestari ja rakkausolento ihmiskehossa. Elämässään Jeesuksen äitinä hänet ylivalaisi ihmeellinen universaali enkeli Maria. Hän oli myös Isis.

Kutsu toista tai kumpaakin heistä saadaksesi rakkautta, myötätuntoa, rauhaa ja parannusta. He yhdistävät sinut kosmiseen sydämeen.

Äiti Maria matkustaa yksisarvisen kanssa ja auttaa erityisesti äitejä ja lapsia. Universaali enkeli Maria levittää rakkautta veden kautta. "Mare" on latinankielinen sana "meri". Heidän retriittinsä on Loudresissa, Ranskassa.

Jos kutsut Mariaa, joko Äiti Maria tai enkeli Maria vastaa, kumpi on oikea sinulle tuolla hetkellä.

Rukous: Rakas Maria, siunaa minua, perhettäni ja rakkaitani onnellisuudella ja pidä meidät turvassa. Ja siunaa Afganistanin kansaa ja pidä heidät onnellisena ja turvassa … ja kosketa talibalien sydämiä rakkaudella.

Visualisointi yhdistymiseksi enkeli Mariaan

1. Sulje silmäsi ja keskity.
2. Tunne, että enkeli Marian säkenöivä akvamariinivalo lähestyy.
3. Tunne hänen siipiensä kietoutuvan pehmeästi ympärillesi.
4. Hän kuiskaa korvaasi: "Rakastan sinua."
5. Kellu rakkauden ja rauhan meressä.
6. Tunne kaikkien huoliesi häviävän.
7. Tiedä, että jokin uusi ja parempi odottaa sinua.
8. Kiitä enkeli Mariaa ja tiedä, että hän on aina sinua varten.
9. Avaa silmäsi ja luota, että kaikki on hyvin.

Kuukauden kristalli

Akvamariini on enkeli Marian kristalli. Hän työskentelee monenvärisillä säteillä, mutta akvamariini on hänen korkein valotaajuutensa. Pidä sitä, ja pystyt yhdistymään hänen energiaansa helpommin.

Pyydä Mariaa toteuttamaan jokin toive

* Tee tämä meren, joen, lammen tai vesikulhon ääressä.
* Pyydä Mariaa siunaamaan vesi ja täyttämään se rakkaudella.
* Poimi sininen kukka tai päivänkakkara.
* Pidä kumpaakin kättäsi terälehtien päällä ja sano: "Kiitos ja siunausta."
* Ajattele jotain, mitä haluat, ja laita toiveesi tuohon kukkaan.
* Laita kukka kellumaan veteen toiveesi kera.
* Pyydä Mariaa tekemään toiveestasi totta, jos se on korkeimmaksi hyväksi.

Huomaa, että tämä on vielä tehokkaampi, jos se tehdään uudenkuun tai täysikuun aikaan.

Naisten auttaminen Afganistanissa ja maailmanlaajuisesti

Planeetta on parhaillaan heilahtamassa maskuliini-feminiinitasapainoon. Kuitenkin miehet ovat hallinneet, alistaneet ja hyväksikäyttäneet naisia kaikkialla maailmassa satoja vuosia. Koko tuon ajan naiset ovat tunteneet, ettei heillä ole ollut muuta vaihtoehtoa, kuin hiljaa hyväksyä väkivalta, henkinen ja tunnepuolen hyväksikäyttö, hylkääminen tai torjuminen ja yrittää selviytyä parhaan kykynsä mukaan. Pinnan alla he olivat hyvin vihaisia.

On monta maailmankolkkaa, jossa naiset eivät voi ilmaista itseään tai todellista sieluenergiaansa.

Toisissa paikoissa, joissa karman selvittäminen kiihtyy, monet tytöt sitoutuvat naispuolisten esi-isiensä vihaan – äitiensä, tätiensä, iso-isoäitiensä ja vielä pidemmälle geneettistä linjaa pitkin. Koska he eivät ole koskaan oppineet mitään sopivaa tapaa käsitellä näitä tunteita, turhautumisen aikapommi tikittää.

Jollain alitajuisella tasolla naiset ovat kollektiivisesti sallineet tämän joukkoalistamisen jatkua, sillä kenelläkään ei ole toimivaltaa kenenkään sieluun ilman lupaa. Se oli osa heidän kolmannen ulottuvuuden koettaan tällä planeetalla, Atantiksen romahtamisen jälkeen.

Siihen on rauhanomainen ratkaisu.

Kun nainen ottaa täyden vastuun itsestään, hän ottaa oman elämänsä mestaruuden. Tuossa kohtaa kaikki viha häviää, ja hän voi antaa anteeksi menneisyyden, joka on tehnyt hänestä sen ihmisen, joka hän on nyt.

Siis kun otat yksilönä mestaruuden ja annat anteeksi kaikille niille, joiden olet sallinut vahingoittaa sinua, armontekosi vaikuttaa kollektiivin tiedostamattomaan osaan. Kun riittävä määrä naisia tekee tämän, se mahdollistaa saman naisille kaikkialla.

Miehetkin ovat vihaisia, koska kautta historian naiset ovat manipuloineet poikiaan hankkimaan valtaa ja kontrollia. Siis miehetkin voivat auttaa Afganistanin kansaa olemalla todellisessa jumalaisessa maskuliinivoimassaan – totuus, reiluus, lempeys – ilmaisemalla arkkienkeli Mikaelia kauttaan.

Kulta-hopeaviitta

Tämä on voimakasta ja kaunista korkeataajuista ylösnousemusenergiaa, jota voimme pyytää. Kuitenkin vain ne jotka ovat olleet korkeita pappeja tai papittaria jossain kulttuurissa tai sivilisaatiossa, saavat sen automaattisesti. Jos pyydät sitä ja taajuutesi on puhdas, se annetaan sinulle.

Kuka tahansa mahtava arkkienkeli tai korkea pappi tai papitar voi antaa sen sinulle. Kun se laitetaan energiakenttääsi, se tasapainottaa sinut täysin, monilla tavoilla. Se tasapainottaa maskuliinisen ja feminiinisen korkea pappi/papitarenergian hyvin korkeassa taajuudessa. Se tuo tasapainoon myös viisautesi ja voimasi sekä antamis- ja saamisenergiasi. Se mahdollistaa pääsyn onton Maan seitsemänteen ulottuvuuteen ja tuohon ulottuvuuteen seitsemännessä taivaassa.

Se tuo sinulle myös tiettyjä ominaisuuksia: rauha ja voimaantuminen, rohkeus rakastaa, kyky tehdä päätöksiä intuition ja faktojen perusteella. Kun käytät kulta-hopeaviittaa energiakentässäsi, se tekee sinut magneettiseksi ihmisille, eläimille ja tilanteille. Esimerkiksi sinulla on kyky vetää puoleesi oikea työpaikka tai oikea kumppani.

Se tuo sinut korkeampaan taajuuteen, sopusoinnussa ja harmoniassa kaiken kanssa, jotta voit hävitä näkyvistä.

Voit vetää puoleesi enkeliääniä, mikä merkitsee, että voit puhdistaa energian ympärilläsi, jotta taikuutta ja ihmeitä voi tapahtua. Voit laittaa sen ryhmässä kaikkien ympärille, jotta he voivat tuntea korkeampia energioita.

Vastaanota kulta-hopeaviitta

1. Vedä syvään rauhoittavaa henkeä ja valmistaudu hyväksymään kulta-hopeaviitta arkkienkeli Metatronilta ja Sandalphonilta.

2. Affirmoi: "Rakastetut arkkienkelit Metatron ja Sandalphon, pyydän ja rukoilen nöyrästi, että myönnätte minulle täydellisen tasapainon ja magneettisen vetovoiman antavan kulta-hopeaviitan. Vahvistan, että käytän sen voimaa kaiken korkeimmaksi hyväksi."

3. Näe, tunne tai kuvittele upea oranssinkultainen valo, kun arkkienkeli Metatron seisoo oikealla puolellasi, kun taas arkkienkeli Sandalphonin hopeinen valo on vasemmalla puolellasi.

4. He pitävät yläpuolellasi kulta-hopeista valolakanaa, joka näyttää hohtavalta silkiltä.

5. He levittävät tämän kulta-hopeaviitan yllesi ja varovasti vetävät sen auraasi. Ota oma aikasi tuntea tai aistia tämän tapahtuvan.

6. Kun se integroituu energiakenttiisi, sydämesi avautuu säteilemään pehmeän vaaleanpunaista hehkua. Hengitä sydänkeskukseesi ja tunne sen laajentuvan.

7. Tällä hetkellä energiasi on täysin tasapainossa. Tunne valosi ulottuvan ylös seitsemänteen taivaaseen ja alas onttoon Maahan.

8. Olet magneetti hyville asioille ja ihmisille. Näe tai tunne itsesi vetävän puoleesi kaikkea, mikä on korkeimmaksi hyväksesi. Nauti hetki tästä.

9. Kiitä arkkienkeleitä Metatron ja Sandalphon kulta-hopeaviitan antamisesta päällesi.

10. Tunne itsesi kävelevän kulta-hopeaviitassasi seitsemännen ulottuvuuden läpi. Laske sitten energiaasi, kunnes löydät itsesi samasta paikasta, josta aloitit.

11. Kun avaat silmäsi, tiedä, että kannat energiakentissäsi kulta-hopeaviitan kauniita energioita ja että olet valon siunattu lähettiläs.

Työpajoja, videoita …

Rakkaudella, ilolla ja enkelisiunauksin,

Diana

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

< PrevNext >