HomeViestejäDiana Cooper6.10.2020 - Lokakuun 2020 uutiskirjeestä

6.10.2020 - Lokakuun 2020 uutiskirjeestä

LOKAKUUN 2020 UUTISKIRJEESTÄ
 
Kirjoittanut Diana Cooper (dianacooper.com)
6.10.2020
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 
Rakkaat ystävät,
 
Tuntuu siltä, kuin maailma olisi jännitystilassa pidätellen hengitystään. Sääntöjen muuttuessa jatkuvasti monet ovat ahdistuneita. Valotyöntekijöinä olemme siunattuja ollessamme yhteydessä enkelimaailmoihin. Suojelusenkelimme kuiskaavat aina meille sinnikkyydestä ja vahvuudesta. Ne muistuttavat meille korkeimmasta mahdollisesta lopputuloksesta meille yksilöinä ja yrittävät kannustaa meitä täydelliselle polulle sielumme kannalta. Enkelit ja arkkienkelit ympäröivät meitä ikuisesti, pitävät visiota uudesta kultaisesta ajasta ja virrattavat vahvuutta, viisautta ja uusia ideoita meille. Yksisarviset antavat meille toivoa ja mielikuvituksemme ylittäviä ihmeitä, kun Maa kehittyy.
 
Kun kirjoitan tätä, minulle näytetään kuva ihmiskunnasta aaltoilemassa varjoisaa polkua pitkin. Laumoittain ihmisiä on saapunut kultaiselle portille, jonka takana on upea auringonpaiste, mutta koska heillä on aurinkovarjot, he eivät voi nähdä loistoa edessään. Joitain ihmisiä tipahtelee auringonpaisteeseen, mutta useimmat parveilevat päättämättömänä. Ennen pitkää massat heittävät pois varjonsa ja syöksyvät porttien läpi, jotka avautuvat täysin. Voit nopeuttaa tätä. Mitä enemmän fokusoidut viidennen ulottuvuuden auringontäyteiseen maailmaan, sitä nopeammin koko ihmiskunta siirtyy valoon.
 
Ei mikään ihme, että hyvin monet valaistut olennot katselevat ja tukevat meitä kaikkia maan päällä. Pidä valoa maailmalle.
 
Diana
 
Kotisi ylläpitäminen valoportaalina
 
Kun kotisi on valoportaali, kaikkialla tilasi ympärillä on valokupoli. Sen sisällä olet suojassa. Ainoastaan korkeammat olennot voivat tulla sisään, sillä olet luonut portin heille. Enkelimaailma, galaktiset olennot ja kaikki muut voimat universumissa voivat nähdä portaalisi. Ja voit kehittää sen sisällä itsestäsi henkisen majakan.
 
Rakennat portaalisi kehittämällä henkilökohtaista taajuuttasi, kuten
 
* ystävällisyyden, rakkauden, anteliaisuuden, rohkeuden ja muiden positiivisten ominaisuuksien harjoittaminen (anna anteeksi itsellesi, että olet ihminen!)
 
* nauru, positiivisuus ja onnellisuus
 
* henkiset harjoitukset, mantralaulu, rukoilu, meditointi, jooga jne.
 
* alttarin tai kristalliverkon luominen polttopisteeksi
 
* korkeampien energioiden kutsuminen virtaamaan tilasi läpi.
 
Alemmat energiat voivat tulla henkilökohtaiseen tilaasi vain, jos kutsut ne sisään.
 
Ennen kuin luet seuraavan, kutsu kultaista Kristus-sädettä ja anna sen ympäröidä sinut ja suojella sinua.
 
Minua nolottaa jakaa tämä tarina, mutta se oli terveellinen ja kauhistuttava oppitunti minulle ja opetti minua olemaan hyvin varovainen. Katselin yhtenä iltana televisiota, ja sieltä tuli ohjelma Jeffery Epsteinista. Tiedän! Tiedän! Tiesin vain vähän hänestä ja olin utelias. Typerä minä! Katselin ohjelman vähän kauhistuneena ja sitten menin nukkumaan. Seuraavana aamuna menin olohuoneeseen ja peräännyin järkyttyneenä niitä synkkiä pahuuden pilviä, joita virtasi television kautta huoneeseen. Tiesin välittömästi, mitä tapahtui, joten kutsuin violettia liekkiä muuntamaan sen. Mitään ei tapahtunut. Pimeyttä virtasi edelleen sisään. Kutsuin kaikkia valoenergioita, joita saatoin ajatella, mutteivät ne voineet pysäyttää sitä. Lopulta kutsuin Atlantiksen valkoista liekkiä ja synkkä pilvi pysähtyi siihen paikkaan, ja lopultakin tuossa reiässä oli tappi. Sitten minun täytyi puhdistaa talo.
 
Mutta se oli terveellinen oppitunti. Olin kutsunut pimeyden sisään katsomalla tuon ohjelman. Voimme käyttää tunneittain aikaa tehdäksemme itsestämme tai kodistamme puhtaan ja valoa … ja sitten mitätöidä kaiken tuon hyvyyden muutamassa minuutissa fokusoitumalla johonkin negatiiviseen.
 
Luettuasi yllä olevan, vedä kultaista ja hopeista violettia liekkiä lävitsesi huuhtelemaan pois kaikki, mitä olet saattanut vetää puoleesi, ja toivottavasti sinä opit minun typerästä virheestäni.
 
Mielenkiintoista kyllä, kun aloin kirjoittaa tuota kokemusta, Venus joka on hyvin psyykkinen, hyppäsi ylös levottomana ja alkoi hamuta kannettavaani. Se on nyt palannut sohvalleen lepäämään.
 
Enkelimerkkejä
 
Hiljattain mitä kauneimpia valkoisia höyheniä ilmestyi jatkuvasti eteeni hyvin tervetulleina hetkiä, muistuttaen minulle, että enkelit ovat hyvin lähellä näinä vaikeina aikoina. Silloinkin kun asiat näyttävät hyvin haastavilta, ne lähettävät viestejä muistuttamaan meitä olemaan rohkeita.
 
Vävyni kaatui ja mursi sormensa ja varpaansa. Seuraavana päivänä hän lähetti minulle tämän viestin: "Hei äiti, oli vain yksi ihminen, jolle saatoin lähettää tämän viestin. Laitoin juuri kahvikuppini pöydälle ja näin enkelin sydämen sisällä – elämä ei koskaan lakkaa kuiskimasta meille!" – ja sen mukana oli tämä kuva.
 
https://dianacooper.com/wp-content/uploads/2020/10/IMG_1546-1024x765.jpg

Erityispäivä 10.10.2020
 
Tämä on otollinen päivä. 10 kannustaa liikkumaan eteenpäin positiivisesti siunauksen kera. 10.10 tuplaa sen ja avaa energiaportaalin, joka työntää ottamaan askelia uuteen suuntaan. Tämä portti avautuu usein haastavina aikoina. 2020 on vakauden ja lujuuden luku. Siis tämä on voimallinen päivä sinulle yksilönä sekä maailmalle. Päätä, mitä haluat muuttaa, ja valmistaudu siihen. Sitten astu uuteen todellisuuteen tietäen, että suojelusenkeli on tukevasti takanasi. Hyvin mielenkiintoista energiaa pandemian keskellä.
 
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

< PrevNext >