VIESTI MATTHEWILTA
Matthew Wardia kanavoinut Suzanne Ward (www.matthewbooks.com)
3.5.2021
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Rakkain terveisin tämän aseman kaikilta sieluilta, tämä on Matthew.
Kehittyminen henkisessä ja tietoisessa tiedostamisessa on itsensä löytämisprosessi, joka poistaa unohduskerroksen toisensa jälkeen aidon olemuksenne, Luojan rakkaus-valoenergian, ympäriltä. Se jatkuu, kunnes muistatte alkuperänne ja palaatte Luojalähteeseen.
Se mitä ympäri maailmaanne tapahtuu, on erilainen löytämisprosessi. Valo jota säteillään Maahan voimakkaista sivilisaatioista, ja valo jota te generoitte, on paljastanut pimeyskerroksen toisensa jälkeen. Se jatkuu, kunnes jokainen kerros on voitettu ja sen energia muunnettu valoksi.
Olemme 17 vuotemme aikana sanoneet lukuisia kertoja, että viestiemme tarkoitus on antaa valaistusta, henkistä opastusta ja kannustusta. Tällä hetkellä kannustus saattaa olla hyödyllisintä kaikille, jotka ovat ahdistuneita, koska paljastusprosessissa näkyy vähän todisteita edistymisestä eikä lainkaan virallista myöntämistä.
Haluamme vakuuttaa teille, että monia asioita etenee hyvin kulissien takana, ja haluamme kohottaa kaikkia, jotka tuntevat samalla tavalla, kuin nämä rakkaat valotyöntekijät: "En suunnittele reinkarnoituvani tälle planeetalla enää koskaan!!" "Olen vanha ja väsynyt ja kärsivällisyyteni on loppu." "Lupaan tehdä palvelukseni, ja kun se on valmis, en malta odottaa kotiinpääsyä – enkä tule KOSKAAN takaisin!" "Olen uupunut … Haluan Matthewin kertovan minulle, MIKSI päätin inkarnoitua tälle kurjalle planeetalle."
Tämä on vain tilapäinen unohdusverho. Ette muista, että silloin kun ilmoittauduitte innokkaasti vapaaehtoisena tulemaan Maahan ja auttamaan sen sivilisaatiota heräämään, tiesitte, että elämä kolmen tiheyden maailmassa olisi vaikeaa. Tiesitte myös, että teidät valittiin ja monia, monia muita ei, koska monien elämienne kokemus antaisi henkistä vahvuutta, viisautta ja sinnikkyyttä selviytyä esteistä, joita kohtaisitte.
Ette muista, että tiesitte miljardien sielujen valitsevan kolmen ulottuvuuden karmaoppituntien loppuunsaattamisen teidän Maa-inkarnaationne aikana ja noihin oppitunteihin sisältyisi laajasti vastoinkäymisiä ja kärsimystä. Tiesitte myös, miten iloisia nuo sielut olisivat siirryttyään henkielämään ja oivallettuaan, että ne olivat saavuttaneet sen tasapainottavan kokemuksen, jota ne tarvitsivat kehittyäkseen. Lisäksi tiesitte, että te edistyisitte auttaessanne universaaleja perheenjäseniänne maan päällä ilmentämään haluamansa paremman maailman – ja rakkaat veljet ja sisaret, hyppäätte tosiaankin eteenpäin!
Monet teistä ovat kirjoittaneet "yksinäisyydentunteesta", koska ystävät ja perhe eivät pidä uskottavana sitä, minkä te tiedätte todeksi. Yksi syy teidän valitsemiseenne auttamaan Maan ihmisiä – siinä missä monia muita vapaaehtoisia ei valittu – oli, että te tiedätte, että te ette ole koskaan yksin! Teidän täytyy vain muistaa, että myriadeja oppaita ja enkeleitä on aina kanssanne, innokkaana auttamaan, ja niin ovat myös ne rakkaat ihmiset, joka elävät henkimaailmoissa. Kaikki valo-olennot tässä universumissa tuntevat teidät ja rakastavat teitä, ja kokonaiset sivilisaatiot säteilevät valoa auttamaan teitä polullanne.
Maanläheisemmin sanottuna, kun totuuksia tulee esiin, niiden ihmisten mielet avautuvat laajasti, jotka tällä hetkellä pilkkaavat teidän kertomianne asioita. Teidän täytyy pidättäytyä sanomasta: "Minähän sanoin!" niin houkuttelevaa kuin se voisikin olla. Ja saatatte havaita, että tutut joiden ette olisi ikinä aavistaneet olevan samanhenkisiä, ovat olleet sitä koko ajan.
Nyt sitten, ne jatkuvasti korkeammat värähtelytasot jotka paljastavat pimeyskerroksia, muuttavat myös hiilipohjaisia soluja kristallisiksi kaikissa sieluissa, jotka sisäistävät tuon valon, ja kumpikin niistä on riemuitsemisen arvoista kehitystä. Energiamuutokset voivat kuitenkin aiheuttaa kiusallisia fyysisiä, tunne- ja mentaalivaikutuksia, ja yli vuoden kestäneet ankarat rajoitukset ovat voimistaneet niitä – ihmiset käsittelevät "tuplastressiä". [Viestissä 20.11.2017 mainitaan noita vaikutuksia ja annetaan ehdotuksia niiden vähentämiseen.]
Tunnemme empatiaa kaikkia teitä rakkaita sisaria ja veljiä kohtaan, jotka olette ahdistuneita! Olemme eläneet sivilisaatioissa, jossa raivosi valon ja pimeyden voimien välinen taistelu, ja koimme tuskaa, takaiskuja, ahdistusta ja vihaa. Se tieto ja sisäinen vahvuus joita saimme noissa elämissä, on syy, miksi meidät valittiin auttamaan muita sivilisaatioita löytämään oman voimansa muuttaa elämäänsä ja maailmaansa paremmaksi.
Se mitä koimme, pätee yhtä lailla teihin – me vain muistamme nuo elämät, ja te ette. Mutta te kuitenkin tiedätte, että noiden ankarien rajoitusten lähde on hyvin erilainen kuin ne suuret hyödyt, joita jatkuvasti kohoavat värähtelyt tuovat, ja useimmat ihmiset eivät tiedä sitä. Tämän seurauksena he ovat turhautuneita, levottomia ja toivottomia, ja kun he oivaltavat, että heille on valehdeltu, raivo ja syyllisyys ovat tavallisia reaktioita.
Niin se on, että vankkumattomuus valossa on yhtä oleellista teidän hyvinvoinnillenne, kuin se on yhteiskunnan hyvinvoinnille ja eteenpäin menemiselle. Teidän valonne auttaa räpiköiviä sieluja korvaamaan negatiiviset tunteet optimismilla ja päättäväisyydellä transformoida maailmansa.
Mainitkaamme yksi syy, miksi teidät valittiin, kun taas monia muita ei: te tiedätte, keitä olette. Tiedätte, että olette paljon enemmän kuin ihminen, jolla on ideoita, uskomuksia, kokemuksia, persoonallisuus, taitoja, lahjoja, haluja ja saavutuksia. Ajatelkaa itseänne ja kaikkia muita – riippumatta siitä, ihailetteko heitä tai oletteko heidän kanssaan samaa mieltä, vai ette – sellaisena, keitä te kaikki olette: moniulotteisia, kuolemattomia sieluja, loukkaamattomia ja itsenäisiä, kuitenkin erottamattomasti yhteydessä kaikkeen muuhun elämään kosmoksessa. Jokainen elämä on Luojalähteen rakkaus-valo-olemusta, olemassaolon suurinta voimaa.
Toukokuun 1. päivä oli maailmanlaajuinen rakkauspäivä, jota sponsoroi The Love Foundation, 21 vuotta sitten perustettu säätiö ylistämään ihmisyyden monimuotoisuutta koulutuksen, tutkimuksen ja kulttuurillisen taiteellisuuden avulla ja innostamaan ihmisiä maailmanlaajuisesti rakastamaan ehdottomasti. Jokaisen sielun "ainesosa" maan päällä on Luojan ehdoton rakkaus, emmekä pysty ajattelemaan mitään arvokkaampaa tehtävää, kuin innostaa ihmisiä olemaan, keitä he ovat.
"Vanhempani jotka ovat hyväsydämisiä ja anteliaita, uskovat ihmisten, jotka eivät jaa heidän fundamentalistista uskoaan, olevan tuomittuja ikuiseen helvettiin. En halua järkyttää heitä, joten en kerro heille, etten enää usko, mutta tunnen syyllisyyttä petoksestani. Pääasiassa pelkään, mitä heille tapahtuu, kun he siirtyvät tuonpuoleiseen. Miten voin vakuuttaa heidät muuttamaan fundamentalistisen uskonsa?" Vastauksemme tälle rakkaalle sielulle pätee kaikkiin, joilla on samanlaisia huolia perheestä tai ystävistä.
Ensin sanomme, että syyllisyys- ja pelkoenergia himmentää valoasi. Vanhempiesi rakastaminen ilman noita tunteita kohottaa teidän henkiänne, ja korkeammat värähtelyt joita lähetät, hyödyttävät myös heitä. Ei ole sinun vastuusi tai oikeutesi muuttaa heidän uskoaan. Kaikilla on jumalainen oikeus siirtyä valaistumista kohti omaa tahtiaan, ja jos rakastetut ihmiset ovat valinneet omaanne hitaamman tahdin, kunnioittakaa heidän päätöstään.
Mitä tulee vanhempiesi siirtymään, aivan kuten kaikki maan päällä, he tekevät salamanopeudella matkan siihen Nirvanan osaan, joka vastaa heidän elämänenergiarekisteröintiään. Tuo yhteensopivuus joka on universaalien fysiikanlakien mukainen, liittyy siihen, onko elänyt hurskaasti vai ei ja miten hyvin vapaan tahdon valinnat noudattivat sielusopimuksia tai miten paljon erosivat niistä.
Vanhempiesi hyväsydämisyys ja anteliaisuus on todella hurskasta, etkä sinä tiedä, mitä he valitsivat omissa sopimuksissaan. Kenties tiukat uskomukset ovat vakauttavaa uskoa elämien jälkeen, joissa yritettiin saada tolkkua siitä, mitä koettiin. Mahdollisesti sopimukset edellyttävät yhteistä vakaumusta tasapainottamaan elämiä, joissa uskonnollisten johtajien vastustaminen lähetti heidät taisteluun. Tai perheen syntymää edeltävässä sopimuksessa vanhempasi ovat saattaneet suostua uskomaan omalla tavallaan motivoidakseen sinua kasvamaan henkisesti ja tietoisesti.
On lisää sanottavaa Nirvanaan siirtymisestä. Jokaisen sielun ainutlaatuinen taajuus kertoo kyseisen maailman vastaanottajille, kenen saapuminen lähestyy, ja jokaista tervehditään henkilökohtaisesti nimellä. Ihmisille joiden eetterikeho tai psyyke on vakavasti heikentynyt, antavat lääkinnälliset auttajat räätälöityä hoitoa, ja samalla kun he palaavat takaisin täyteen vahvuuteen ja hyvinvointiin, heistä tulee tietoisia tästä ja muista todellisuuksista, jotka ovat "kuoleman jälkeinen elämä". Helpottamaan niiden ihmisten ensikosketusta henkielämään, jotka eivät tarvitse tuollaista huolenpitoa, Nirvana näyttää siltä, mitä he uskovat tulevan "kuoleman" jälkeen.
Esimerkiksi, yksilöt jotka odottavat pimeää tyhjiötä, astuvat hiljaiseen tyhjyyteen. Jos ihmiset uskovat heräävänsä loputtoman suurelta, tuoksuvalta kukkaniityltä, he heräävät. Ihmiset jotka uskovat "kuolleiden" saapuvan suurenmoiselle portille, jossa Pyhällä Pietarilla on nimiluettelo, näkevät hänet siellä. Sellainen joka uskoo taivaan olevan täynnä siivellisiä enkeleitä, jotka soittavat harppuja, ovat yhtäkkiä heidän keskellään.
Mitä tahansa kukin ihminen odottaakin, se tuotetaan hologrammina. Mutta koska ne ovat ns. "teatteriesityksiä", ne eivät voi kestää pitkään. Vain totuus ja rakkaus voivat vallita Nirvanassa – korkeat värähtelyt ylläpitävät tuon maailman kaikkien osien vakauden ja joustavuuden.
Seuraavalla tavalla tuon maailman todellisuus saattaa paljastua miehelle, joka oli täysin siinä tyhjyydessä, jota hän odotti. Hämärä valo ilmestyy etäälle ja tulee kirkkaammaksi, kun se liikkuu hitaasti miestä kohti. Nyt hän voi nähdä jonkun, jota hän rakasti ja joka oli hänen mielessään kauan sitten kuollut – isoäiti joka kuoli vanhana, 20 vuotta aiemmin. Ilmestyen sinä hymyilevänä, valkohapsisena ja ryppynaamaisena naisena, jonka mies tunsi, hän ottaa miestä kädestä ja vetää tämän lempeästi valoon. Useiden päivien ajan, teidän aikakäsityksellänne, hän näyttää miehelle tuon maailman kauneutta ja monimuotoisuutta, muuttuen vähitellen eloisaksi nuoreksi naiseksi. Vanhemmat ihmiset nuortuvat, kunnes he saavuttavat iän, jota te pidätte reilu 30-vuotiaan "parhaina" vuosina, ja lapset kasvavat vanhemmiksi, kunnes saavuttavat tuon vaiheen.
Rakkaiden ihmisten tapaaminen on uusille tulokkaille aina iloista, mutta sopeutuminen Nirvanaan vaihtelee ihmisten omien uskomusten mukaan "kuoleman jälkeisestä elämästä". Ihmiset jotka muistavat siellä nopeasti muut elämät, ovat innoissaan palaamisesta. Muut epäröivät elämistä maailmassa, joka on erilainen kuin se, mihin he tulivat, mutta kun he näkevät tuon paikan ihmeellisen annin, heistä tulee aktiivisia asukkaita. Yksilöt jotka roikkuvat ajatuksissaan ikuisesta elämästä taivaassa tai helvetissä, päättävät nukkua mieluummin, kuin hyväksyä jotain, mitä he eivät usko olevan. Heitä hoidetaan rakkaudella, kunnes he haluavat herätä ja oppia Maan henkimaailmasta.
Sille rakkaalle sielulle, joka kirjoitti vanhemmistaan – mitä tahansa he odottavatkin kuoleman jälkeisen elämän olevan, sellainen se on alussa. Aikanaan jokainen hyväksyy todellisen henkielämän ja kaikkien muiden asukkaiden tapaan suunnittelee seuraavaa inkarnaatioitaan, sen tiedon kera jota on kerääntynyt monien elämien kokemuksista.
Rakas perhe, kaikki valo-olennot tässä universumissa kunnioittavat teitä auttaessanne Maan ihmisiä ilmentämään todellisen taivaan tuolle planeetalle.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Päivän uffo
Ääni on kuin uffon ääni