VIESTI MATTHEWILTA
Matthew Wardia kanavoinut Suzanne Ward (www.matthewbooks.com)
30.5.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Rakkain terveisin tämän aseman kaikilta sieluilta, tämä on Matthew.
Järjettömät terroristiteot ja hallitukset jotka lopettavat väkivaltaisesti kansalaisten protestit, ovat väistämättömiä, kun kolmannen tiheyden sivilisaatio saattaa loppuun karmakokemistaan, jotta se voi kehittyä. Älkää fokusoituko tuollaisten tapahtumien surullisiin puoliin, vaan säteilkää sen sijaan päättäväisesti omaa valoanne – tehtävä jonka valitsitte auttaaksenne Maan ihmisiä heräämään henkisesti ja tietoisesti ja olemaan inspiroituneita transformoimaan maailmansa kultaiseksi ajaksi.
Meiltä on kysytty, miten "pelkkä valon säteileminen" voi auttaa Maata, ja toiset ovat kysyneet, miten kehon solujen imemä valo edistää henkisen ja tietoisen tiedostamisen kasvua. Yksinkertaisimmin ilmaistuna, valo on tietoisuutta, informaatiota solujen DNA:ssa, ja DNA suunnittelee kaiken elämän tässä universumissa. Muutama vuosi sitten puhuin tästä aiheesta ja pyysin äitiäni kopioimaan tuon osan viestistä.
"Kollektiivitietoisuus ei ainoastaan saanut planeettaa laskeutumaan syvälle kolmanteen ulottuvuuteen ja pitänyt sitä juuttuneena sinne vuosituhansia, vaan viime aikoina se on auttanut sitä ylösnousemaan pois sieltä. Ja koska Maa rakastaa kaikkia elämänmuotoasukkaitaan, se on innostunut siitä, että sielut säteilevät vakaasti omaa valoaan kollektiivitietoisuuteen, missä se voi tarjota nukkuville sieluille "noston" henkiseen tiedostamiseen ja niitä solumuutoksia, joita he tarvitsevat siirtyäkseen fyysisesti kultaiseen aikaan.
Minulta on kysytty, miksi nämä solumuutokset ovat tarpeellisia, ja uskoakseni vastaukseni osoittaa, miksi apunne tuon loistavan ajan luomisessa on niin suuri menestys. Valon imeminen palauttaa kehon DNA:n siihen tilaan, jossa se oli, ennen kuin pimeät voimat muuttivat Maan ihmisten solurakennetta tyhmistääkseen heidät älyllisesti, henkisesti ja fyysisesti. Jos jotain voi kutsua synniksi, niin sitä on sielukasvuun puuttuminen ja universaalien lakien rikkominen, minkä pimeät voimat juuri tekivät koko sivilisaatiolle.
Korkeammissa tiheyksissä solut ovat kristallisia ja niiden rakenne sisältää puhtaan luonteen, henkisen selkeyden ja pitkän fyysisen elinkaaren vapaana kaikista sairauksista. Sitä vastoin kolmannen tiheyden elämänmuotojen hiilisolut kutsuvat perusominaisuuksia, jotka liittyvät pahaan ja kovasti vähentyneeseen mielenvoimaan, vakavasti heikentyneeseen tahtoon ja moniin fyysisiin, tunne- ja mentaalivaivoihin. Elämät joissa nuo ominaisuudet ja heikkoudet hallitsivat ihmisten kehoa ja heijastuivat heidän ajatuksissaan, tunteissaan ja käyttäytymisessään, tallennettiin solumuistoihin ja tuotiin esiin sukupolvesta toiseen.
Ihmisrakenteen pirullinen muuttaminen aioneita sitten sai sielujen henkilöhahmot putoamaan vähitellen valotasoilta syvälle kolmanteen tiheyteen, jossa pimeiden voimien planeettasätkynuket voisivat helposti pitää massat tietämättömänä valoalkuperästään, rajattomasta ilmentämispotentiaalistaan ja kaikkien sielujen erottamattomuudesta Jumalasta ja toisistaan. Ilmestyminen esiin tuolta rajoitustasolta jossa pimeät voimat hallitsivat voimakkaalla työkalullaan ja polttoaineellaan – pelolla! – on vaatinut sankarillista ponnistelua niiltä sieluilta, jotka kerta toisensa jälkeen inkarnoituivat aikoen nujertaa pimeän vaikutuksen, mutta epäonnistuivat siinä. Useimmat teistä ovat viettäneet monta sataa elämää tuossa yrityksen ja erehdyksen kierteessä, ja tällä kertaa onnistuitte murtautumaan irti siitä! Imemällä valoa vaaditte takaisin jumala- ja jumalataritsenne ja otatte oikeutetun paikkanne universaalissa perheessä [9.3.2009]."
Pyysin äitiäni myös kopioimaan yhdestä kirjasta osan, joka antaa lisänäkemystä. [Vuoden 1995 lopulla, kun Matthew oli vielä Nirvanassa, telepaattisia kommunikointilinjoja vahvistettiin estämään pimeiden voimien tunkeutuminen valo-olentojen viesteihin, ja seuraava on ote Valaistusta uuteen aikaan -kirjasta, jonka välitti "ryhmämieli", kuten Matthew kutsui sitä.]
"Voitko kertoa minulle jotain 12-säikeisestä DNA:sta?
Suzanne-äiti, puhumme mielellämme siitä. 12-säikeinen DNA joka on ollut Maan ihmisissä aiemmin, muodostetaan uudelleen valmistelemaan teitä sen valon sisäistämisessä, jota säteillään nostamaan henkisiä ja tietoisia yhteyksiänne korkeamman tiheyden värähtelyyn. Sukelluksessa alaspäin luomisen alusta, älykkäiden elämänmuotojen alkuperäistä 30-säikeistä DNA:ta heikennettiin, kunnes se saavutti nykytason kolmannessa tiheydessä.
DNA on valoainetta fyysisen kehon solutasolla. Kun fyysisyys muodostui alun perin – niin kauan sitten, että tällä tasolla emme voi ymmärtää tuota ajankohtaa – vallitsi täydellinen yhdenmukaisuus Luojan alkuperäisten rakennusmateriaalien kanssa, epäilemättä tai poikkeuksetta. Kaikki luomismateriaalit olivat valoa.
Kun materiaaleista tuli tiheämpiä muodossa ilmentämistä varten, pelkän valossa ja tietoisuudessa ilmentämisen sijasta, vaadittiin muutoksia DNA-elementtien rakenteeseen. Niistä tuli koostumukseltaan tiukempia, kun tiheämpiä kehoja ja rakennusaineita visualisoitiin ja ilmennettiin. Lopulta tiheydestä tuli sellaista, että alkuperäinen 30-säikeinen DNA väheni ainoastaan yhteen säikeeseen primitiivisimmässä elämänmuodossa, joka oli mahdollista tuottaa ja jota voitaisiin kutsua "alielämäksi". Ette tunne näitä, kun maatasolla vaaditaan ainakin kaksi säiettä.
Laskeutuminen tiheyteen oli Maan ihmiselämän fokus pitkän aikaa. Näin planeettanne asuttivat ihmiset, joiden DNA-säikeiden vähenevä määrä oli luonnollinen tulos heidän luomisaikomuksestaan. Aivan kuten aikomus tuottaa elämää minimaalisella DNA-säiemäärällä sai aikaan sen, sama pätee vastaavasti säikeiden lisääntymiseen, kun sielut etsivät korkeampia ilmentämismuotoja. Tätä tapahtuu nyt maan päällä, kun joidenkin sielujen aikomus on ylösnousta eikä pysyä paikallaan."
Kiitos, äiti. Jos ajatellaan, miten usein olemme sanoneet, että valo ja rakkaus ovat sama energia ja tämä energia on vahvin voima kosmoksessa, tiedätte, että kun valo väheni vakavasti ihmisten soluissa, sama tapahtui heidän kapasiteetilleen rakastaa – ja rakkaus on avain kehittymiseen ja maailmojen transformoimiseen.
Ja nyt, rakas perhe, tiedätte myös, miksi "pelkkä valonne säteileminen" auttaa korvaamattomasti Maata ja sen kaikkia elämänmuotoja. Lisäksi tämän tekemällä solunne muuttuvat kristallirakenteeksi, mikä mahdollistaa DNA:n laajentumisen ja näin edistää omaa evoluutiostatustanne. Tämä ei tee avustanne itseä palvelevaa – kautta aikain elämänmuodot ovat tehneet harppauksia alun perin annetun DNA:n takaisin ottamisessa vahvempien sivilisaatioiden auttaessa heikompia. Maan ylösnousemusprosessin aikana joka on vienyt sen aina vain korkeammille värähtelytasoille, jotkut sielut jotka ruumiillistuivat sinne, suunnittelivat henkilöhahmojensa solut neljän DNA-säikeen kera ja saman tekevien sielujen määrä kasvaa.
"Kysy Matthewilta, voisiko hän auttaa meitä ymmärtämään, miten maailmantalous voidaan organisoida uudelleen niin, että se on reilumpi ja oikeudenmukaisempi." Voimme antaa vain yleisinformaatiota, koska yksityiskohtaisia suunnitelmia tehdään vielä, jotta uusi globaali talousjärjestelmä voidaan käynnistää vähimmällä mahdollisella häiriöllä suuren yleisön pankki- ja investointipalveluihin ja rahan oikeudenmukaiseen uudelleenjakamiseen. Siis meille on kerrottu, että on kaksi pääkohtaa, jotka sisältävät monia askelia, kun Illuminatin lonkerot on poistettu.
Toinen niistä on purkaa Yhdysvaltain keskuspankkijärjestelmä – Illuminatin omistama pankkikonsortio, joka vaikuttaa maailmantalouteen – ja sen keräysorganisaatio IRS (USA:n verohallitus). USA:n kansalaisten maksamia veroja ei kuluteta heitä palveleviin projekteihin, vaan ne menevät Illuminatin kirstuihin. USA:n ja kaikkien muiden maiden velkaa Kansainväliselle valuuttarahastolle tarkistetaan eliminoimaan ne lainamäärät, jotka on luotu ns. tyhjästä. Keskuspankki maksaa muutaman sentin, nimellisarvosta riippumatta, jokaisesta setelistä, jonka se on painattanut, ja lainaa tuon rahan hallituksille setelin nimellisarvolla plus korko.
Uusi rahajärjestelmä perustuu arvometalleihin, mikä laittaa kaikkien maiden valuutan samaan standardiin ja poistaa ostamisen ja myymisen, joka haittaa niiden maiden taloutta, joiden rahanarvo on deflatoitunut. Illuminati on netonnut komeasti valuuttakaupasta sekä kontrolloimalla osakemarkkinoita ja asettamalla vero- ja korkoprosentit, joten kansantalouksien noiden asioiden laittaminen viisaan ja rehellisen hallinnon alle on osa uudelleenjärjestelyä. Velkojen anteeksianto josta olette ehkä kuulleet, tehdään yksilötasolla, ei yleisesti.
Toinen kohta liittyy Illuminatin valtaviin omaisuuksiin, jotka on kerätty laittomasti ja moraalittomasti, ja nuo varat käytetään köyhyyden poistamiseen. Rahat hajaannutetaan luotettaville organisaatioille, jotka valvovat niiden käyttöä viemäröintiin, asumiseen, kouluihin, terveyskeskuksiin, teihin ja siltoihin, maatalouteen ja pienliiketoiminnan aloittamiseen – kaikkeen mitä tarvitaan epätoivoisen köyhien ihmisten elintason nostamisen ympäri maailmaa. Myös maiden luonnonvarat jotka ovat nyt Illuminatin käsissä, palautetaan kansalaisille.
Yksilöt joilla on moraalista ja henkistä lahjomattomuutta, viisautta ja kokemusta, hoitavat tämän monumentaalisen kahden kohdan ponnistuksen, jonka täydellinen käyttöönotto vaatii aikaa sen jälkeen, kun Illuminati on poissa kuvasta.
"Mitä Matthew sanoo uskomusten ja tietämisen välisestä erosta?" Uskomuksia muodostetaan, kun samaa informaatiota toistaa yksi tai useampi ulkoinen lähde – vanhemmat, ikätoverit, opettajat, uskonnolliset johtajat, tiedemiehet, hallintovirkamiehet, valtavirtamedia – ja sitten kun opitte, ettei informaatio ole täydellistä tai paikkansapitävää, uskomuksenne muuttuvat vastaavasti. Tietäminen on sisäistä jatkuvaa, läpitunkevaa ja kyseenalaistamatonta "oikeellisuutta" – sielutason totuuden ja tietoisuutenne yhteensulautumista.
Rakkaat veljet ja sisaret, valo-olennot ympäri tätä universumia kunnioittavat omistautunutta palveluanne maaperheen nostamiseksi ja tukevat teitä ehdottoman rakkauden voimalla.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.