ENERGIASIIVOUKSEN AIKA
Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
28.5.2024
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Jos et ole vielä hoksannut, meillä oli viime viikolla 20 X-luokan roihupurkausta – kyllä, 20, eikä siinä ollut kaikki, sillä meillä oli myös kymmeniä M- ja C-luokan auringonroihuja. Se oli ikimuistoinen viikko. Jännitystä ei ole kuitenkaan auringonpurkausten aikana, vaan jälkikäteen, kun meidän täytyy prosessoida energia, jolla meitä on pommitettu. Jotkut ihmiset tuntevat tämän enemmän kuin toiset, mutta kaikkiin vaikutetaan jollain tavalla.
Aloitamme uuden viikon – lumousta, potentiaalia ja vähän tuuria – kun lopultakin hajotamme Oinas/Härkä-suman, vain siirtääksemme osan siitä Kaksosiin. Siis siirrymme toiminnasta ja arvosta kommunikointiin ja karmaan. Hauskanpito ei siis lopu.
Mutta vakavasti sanottuna, olemme hyvässä paikassa edetäksemme vahvasti ylösnousemuspolullamme niiden kaikkien resurssien myötä, joita meillä on käytössämme. Ja meillä on henkinen ”voittoputki” Venuksen, Jupiterin ja Neptunuksen myötä! On siunattu ja onnekas viikko, joten vaihda isommalle vaihteelle, lennä korkealla ja säteile.
***
Ajattelin, mitä maailmassa tapahtuu tänä päivänä, ja voimme kutsua sitä Hullujenhuoneeksi, mutta se on ylösnousemusoire. Kuten ole sanonut, hajoaminen on osa laskeutumisprosessia ja sen viimeinen vaihe on kaaos, ennen kuin astumme 4D-sillalle.
Silloin kun meillä tapahtuu niin paljon, voi olla helppoa menettää tuntuma itseemme ja matkaamme – mihin meidän pitäisi fokusoitua saadaksemme itsemme seuraavaan askeleeseen, joka on polullamme.
Tänä päivänä on aivan liian monia häiriötekijöitä – asioita jotka näyttävät tarvitsevan aikaamme ja huomiotamme, asioita jotka tunnemme tärkeäksi osaksi ylösnousemusmatkaamme ja jotka vaarantavat kollektiivin yleisen ylösnousemuspolun. Olemme hyvin herkkiä sille, mitä maaverkkotasolla tapahtuu nyt, ja se merkitsee, että meidät saa usein sivuraiteille sellainen, minkä näemme häiriönä virrassa ja tuon energian yhdenmukaisuudessa ja siinä polussa, jota haluamme ylösnousemusmatkamme kulkevan.
Ja koska olemme käyneet tämän läpi aiemmin, pelkäämme myös, että näemme aiempien ylösnousemussyklien katastrofien toistuvan, joten olemme ekstravarovaisia ja annamme huomiomme monille näistä häiriötekijöistä. Tämä sallii meidän joutua sivuraiteille sellaisesta, mitä luulemme hätätilanteiksi, vaikka ne ovat oikeasti vain pieniä täpliä tutkassa. Ne voisivat olla hätätilanteita, mutta olemme tulleet liian pitkälle, että asiat olisivat niin hallitsemattomia. Se mitä näemme nyt maailmassa, on kaikkea sitä toimintaa, mitä on ollut vuosikymmeniä, pimeyden peitossa, ja nyt sen paljastaa valtava määrä voimakasta valoa.
Mutta tässä on toinenkin ongelma: mitä tapahtuu omassa energiakentässämme. Monta vuotta sitten, ainakin vuoden 2008 paikkeilla, annoin esimerkin meistä seisomassa pikkuruisen oven edessä, joka oli portaali ylösnousemukseen ja 5D-energiatilaan. Yritimme päästä oven läpi, mutta meillä oli massiivinen reppu selässämme. Meillä oli vaihtoehto: hankkiutua täysin eroon tuosta selkärepusta ja silloin voisimme menne ovesta läpi, tai jäisimme oven toiselle puolelle, koska reppu ei yksinkertaisesti sopinut siitä, emmekä olleet vielä valmis ottamaan sitä pois.
Tuo selkäreppu symboloi energiataakkamme, ja se sisältää tunne-energiataakkamme, joka on osa 3D-perintöämme. Se sisältää kaikkien energiakehojemme taakan – fyysinen, mentaali, tunne ja henkinen.
Se sisältää myös kaiken entisistä elämistä, mitä olemme keränneet matkan varrella, ja nykyelämästä, mukaan luettuna äidin tunne-energiamalli.
Ajattelin sitä tänään, ja ajattelin tuota energiataakkaa ja sitä, miten pääsemme eroon asioista, kun tunnemme pakkoa, tai harkitsemme pääsemistä eroon niistä, tai meidän täytyy päästä eroon niistä, koska niitä räjähtelee kaikkialla ympärillämme. Kenties ne lähtevät luotamme, ja meidän täytyy tunnustaa niiden lähtö ja lakata teeskentelemästä, että kaikki on ok.
Kun valmistauduin tänä aamuna, päätin käydä läpi luomivärini ja meikkini ja tehdä nyt siivouksen ripsivärissä ja vastaavissa asioissa, kuten teen joka kolmas kuukausi. Sivuhuomautus: sinun pitäisi vaihtaa ripsiväri joka kolmas kuukausi, erityisesti jos käytät sitä joka päivä tai melkein joka päivä. Bakteereita ja hometta voi kasvaa putkilossa ja aiheuttaa paljon silmäongelmia. Siis, kävin läpi meikkini ja oivalsin, että minulla oli meikkitelineessäni asioita, jotka minulla on ollut jo vuosia. En edes halua kertoa, miten kauan minulla on ollut jotkut niistä.
En osta yksittäisiä luomivärejä – pidän kokoelmista. Mutta joskus niissä on värejä, joita en käytä, kuten neonvihreä tai punainen tai keltaisen oudot sävyt. Ostan niitä mieluisten värien vuoksi, ja sitten kun ne on käytetty, luomivärirasia siirretään meikkitelineen takaosaan, jossa se on käyttämättä ja vie tilaa. Näetkö, mihin olen menossa tässä?
En ole sellainen ihminen, joka heittää asioita pois, koska perhetaustani on hyvin säästäväinen. Kumpikin vanhempani oli toisessa maailmansodassa. Isovanhempani kamppailivat 1930-luvun laman läpi. Siis kasvoin ympärilläni ihmisiä, jotka tiesivät, millaista oli kokea puutetta ja rajoituksia, joutua säästämään kaikesta eikä voinut saada asioita. Äitini hoiti hyvin säästäväisesti kotia, jossa ei heitetty pois mitään, mikä oli vielä käyttökelpoinen, emmekä heittäneet koskaan pois ruokaa. Ja jos jokin oli edelleen hyvä tai sitä voitaisiin käyttää jossain kohtaa tulevaisuudessa, sitä ei vain heitetä pois.
No, päätin, että teen kunnon karsinnan meikeissäni, koska telineeni oli täyttymässä ja tiesin, että siinä oli asioita, joita en koskaan enää käyttäisi.
Siis heitin paljon tuotteita pois, tuotteita joita olin katsonut aiemmin ja ajatellut, että joo, minun pitäisi luultavasti heittää pois niitä. Mutta tällä kertaa todella heitin.
Ja se oli hyvin vapauttava asia, kun ajattelin energiataakan irtipäästämistä ja miten vaikeaa se on meille joskus. Koska tavallisesti silloin kun teemme tällaista irtipäästämistä, emme puhu pienestä luomivärirasiasta.
Puhumme pitkäaikaisesta suhteesta.
Puhumme paljosta työstä jonkun auttamisessa parantumaan.
Puhumme elämänaikaisista sitoumuksista. Puhumme ydinkarmastamme, ydinkarmaenergioistamme, sitoutumisista, velvollisuuksista, vastuista ja odotuksista, jotka pitävät meidät karmapolulla ja karmakierroissa.
Siis meillä on paljon panoksena tässä. Eikä ole helppoa päästää irti näistä suhteista ja myöntää tappio ja epäonnistuminen. Se ei ole oikeasti totta, mutta niin meillä on taipumus katsoa sitä.
Kun valmistauduin kirjoittamaan tätä artikkelia, ajattelin sitä ja miten minusta tuntui todella hyvältä lopultakin päästä eroon näistä vanhoista meikeistä. Ajattelin energiakenttääni ja miten noiden vanhojen meikkirasioiden näkemisellä joka päivä oli vaikutus siihen. Ja voin nyt katsoa siivottua meikkitelinettäni ja nähdä meikit, joita käytän, ilman kaikkea sitä sotkua.
Kun ajattelemme, mitä irtipäästämistyö tekee, meidän täytyy myös ajatella, mitä siihen liittyy. Kaiken irtipäästämisen todellinen tavoite on puhdistaa energiakentästämme rojut ja vanhat energiat, joita emme käytä ja jotka vievät vain tilaa. Olen kertonut monta kertaa, ettei 5D:ssä ole karmaa. Meidän täytyy tyhjentää karmakentät, ennen kuin astumme 4D-sillalle ja saamme pääsyn viidenteen ulottuvuuteen. Emme voi ottaa kaikkea karmaamme ja tunne- ja energiataakkaamme mukaan.
Siis se voi olla ongelma, ja se on huoli, koska karman päättäminen ei ole kovin helppoa, vaikka haluaisimme sen olevan. Se on sotkuista ja monimutkaista, sen sijaan että olisi siistiä ja näppärää, täydellisen loppuunsaattamisen ja päätöksen kera.
Se sai minut ajattelemaan, miltä energiakenttämme itse asiassa näyttää. Sen halusin jakaa kanssasi, koska kuvan saaminen tästä voi auttaa sinua puhdistustyössä. Se auttaa sinua myös ymmärtämään, miksi energiatyö voi hyvin vaikeaa ja sillä voi olla monia tahattomia seurauksia.
Muista aiempi viittaukseni selkäreppuun, joka estää meitä menemästä portaalin läpi 5D:hen. No, energiakenttämme ei ole aivan sellainen. Se on enemmän kuin talo, joka alkoi pienestä, ja siihen on lisätty huoneita vuosien ja elämien saatossa.
On olemassa sellainen talo, nimeltään Winchester House. Siinä on 160 makuuhuonetta ja 15 kylpyhuonetta. Se on valtava talo. Mutta tuo talo rakennettiin hyvin sattumanvaraisesti, ilman todellista designia tai suunnitelmaa. Huoneita lisättiin sinne tänne, ajattelematta tarkoitusta tai sijoitusta. Niinpä on portaita, jotka eivät vie minnekään, ovia jotka avutuvat seinään, ovia jotka eivät avaudu, huoneita jotka ovat pikkuruisia, vinoja, epätasaisia ja liian suuria tai aivan liian pieniä.
Tältä energiakenttämme voi näyttää. Jokainen kokemus lisää uuden huoneen, uuden portaikon ja uuden oven tai ikkunan. Mutta ne kaikki eivät ole hyödyllisiä. Huoneesta jota käytämme tukkimaan tunteemme, tulee energiavankila. Kokemukset jotka luovat katumisen ja surun elämiä, ovat portaat, jotka eivät vie minnekään. Seinät joita pystytämme suojaamaan kivulta, ovat epätasaisia ja vinoja.
Luulemme, että meillä on yksinkertainen energiakenttä puhdistettavana, mutta sen sijaan meillä on energiakokoelma monista eri paikoista, monista eri ajoista, monista eri tilanteista, ja ne kaikki linkittyvät yhteen, aivan kuten Winchester Housen umpimähkään rakennetut ja yhdistetyt huoneet.
Siis, kun aloitamme energiamme puhdistustyön, keskeytämme energiavirran, häiritsemme prosessiamme ja otamme energiatalostamme pois huoneita, seiniä, ovia ja ikkunoita, jotka täytyy korvata. Jos emme ajattele sitä, niin meiltä menee ohi tärkeä osa energiatyötä. Meidän täytyy olla valmis transformaatioon, jotta parannustyö voi olla tehokasta ja toimia. Jos emme ole, otamme energian pois vain laittaaksemme sen takaisin paikoilleen, koska nyt meillä on valtava aukko energiakentässämme ja luonto kammoksuu tyhjiötä. Tästä syystä palaamme takaisin vanhoihin tapoihimme, kun meillä ei ole mitään laitettavaa entisen energian paikalle.
Jos olet joskus remontoinut kotia – ja minä olen remontoinut useita – se mikä alkaa pienenä viikonloppuprojektina, voi nopeasti muuttua puolen vuoden ponnistukseksi, joka häiritsee elämäsi joka osaa. Asuminen pölyn keskellä, kun on reikiä seinissä ja katossa, ei ole seiniä, sähköä tai juoksevaa vettä, voi nopeasti muuttaa lupaavan projektin toiveeksi, ettemme olisi koskaan aloittaneet sitä.
Energiatyö on vähän samanlaista. Se kuulostaa hyvältä idealta ensin, ja sitten oivallamme, miten häiritsevää se on, joten tukimme vain jonkin asian tai lisäämme uuden huoneen energiakenttäämme ja teeskentelemme, ettei sitä ole. Opimme elämään tilapäisten ratkaisujen kanssa ja laitamme niihin tarttumisen ”tee myöhemmin” -listalle. Jonkin ajan kuluttua edessämme on paljon energiasotkua ja -painolastia, kuin silmämeikkirasiani. Olemme käyttäneet kaiken hyödyllisen energian jossain tilanteessa, mutta emme tiedä, mitä tekisimme lopulla. Onko siitä hyötyä jonain päivänä? Saammeko lopulta haluamamme palkkion ponnisteluistamme? Korjaantuuko tilanne itsestään?
Ja nyt energiakenttäämme näyttää virtaavalta ja yhdenmukaiselta, mutta jos katsomme tarkkaan, näemme paljon sattumanvaraisia huoneita, joita kokemuksemme yhdistävät, mutta jotka eivät ole oikeasti linjassa minkään kanssa. Ja ne kaikki vievät tilaa energiakentässämme, ja ne käyttävät energiakaistanleveyttämme, mutta eivät edistä mitään, mitä haluamme elämäämme.
Meillä ei ole aavistustakaan, mistä ne tulivat. Meillä ei ole aavistustakaan, mitä ne tekevät. Tiedämme vain, että katsomme niitä, kosketamme tuota energiaa ja se saa olomme tuntumaan huonolta, se muistuttaa meitä menneisyydestä tavoilla, jotka eivät ole hyödyllisiä.
Meillä on tilaisuus lopettaa se nyt, mutta sillä on seurauksia, kuten kaikella energiatyöllä. Emmekä tiedä, mistä aloittaa.
Tässä on ratkaisu. Energiakenttäämme ohjaavat energiarajamme – aikomukset ja prioriteetit joita asetamme itsellemme. Voimme pitää niitä energiastandardinamme ja käyttää niitä lähtökohtana energiapuhdistuksessamme. Totuus on, että meidän täytyy aloittaa jostain, ja on ajan haaskausta yrittää puhdistaa elämien energia ilman suunnitelmaa. Sen sijaan meidän täytyy aloittaa prosessi luomalla energiarajat, ja kaiken mikä ei ole harmoniassa energiarajojemme kanssa, täytyy lähteä.
Tämä tekee energian puhdistamisprosessista paljon tarkoituksellisemman ja organisoidumman, mutta se ei merkitse, ettei sillä ole seurauksia – aina on, ja joskus niistä on tuskallista ja vaikeaa selvitä. Meidän täytyy päästää irti tavoitteista ja odotuksista, joita meillä on ollut pitkään, ja oivaltaa, etteivät ne materialisoidu koskaan.
Meidän täytyy päästää irti toimista ja energioista, joista olimme toivoneet jonain päivänä tulevan jotain, ilman niiden toteutumisen tyydytystä.
Ja meidän täytyy priorisoida omat tarpeemme ja halumme, laittaa itsemme etusijalle, ja oppia, miten hyväksytään täyttymyksen saaminen siitä.
Tässä kohtaa hankkiudumme eroon kierosta talosta, sen irrallisten huoneiden, portaiden, ikkunoiden, seinien ja ovien kera. Karsimme pois portaat, jotka eivät vie minnekään, ovet jotka avautuvat seiniin – armottomasti kaiken, paitsi sen mikä on oleellisinta meille – ja aloitamme taas alusta, tällä kertaa esittäen erilaisia kysymyksiä.
Mitä haluamme?
Mikä toimii meillä?
Mikä asia meidän on oikein tehdä?
Mikä on harmoniassa aikomuksemme kanssa?
Mihin laitamme energiamme?
Ja mikä tärkeintä, kuka on energiamme esisijainen ”edunsaaja”?
Ja kun alat esittää tuollaisia kysymyksiä, katsot suhteita ja tilanteita elämässäsi paljon kriittisemmin, koska alat oivaltaa, että jossain kohtaa lakkasit saamasta ja jatkoit antamista, ja annoit ja annoit, kunnes ei ollut enää mitään annettavaa. Ja energiakenttäsi on täynnä täyttymättömiä odotuksia, toivottuja loppumisia, epätäydellisiä suhteita ja tasapainotonta energiaa.
Ei ole aika olla vihainen kenellekään, etenkään itsellesi. Mutta on aika siivota, koska sillä hetkellä kun alat tarkastella elämääsi käyttäen enemmän erottelukykyä, olet valmis aloittamaan muutosten tekemisen. Se mitä seuraavaksi tapahtuu, on mielenkiintoista, koska vaikealta ja haastavalta näyttävä tehtävä jota lähestyt pelon ja ahdistuksen vallassa, voi nopeasti muuttua palkitsevaksi ja tyydyttäväksi sellaisten energioiden siivoukseksi, joista käsität, että et enää tarvitse niitä, ne rajoittavat kasvuasi ja laajentumistasi, kaappaavat potentiaalisi ja vievät tilaa elämässäsi. Silloin siivous on luonnollisempi ja nautittavampi prosessi, jota teet mielelläsi, koska on aika ja olet valmis.
Aivan kuten meikkirasioideni osalta, olin jo käyttänyt ne värit, joita aioin käyttää, ja niiden pitäminen ”kaiken varalta” ei palvellut mitään tarkoitusta. Lisäksi olen varma, että lopulta ne huononevat, enkä tarvinnut niitä. Ne saatiin pois meikkitelineestäni, kun olin valmis. Ja myös sinun energiakenttäsi siivous tapahtuu, kun olet valmis. Yhtenä päivänä tiedät, että on aika tyhjentää kaikki se energia, joka on käytetty loppuun, roikkuu mukana ja vie tilaa energiakentästäsi.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.